Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Varhaiskasvatuksen uusi maksuhyvityskäytäntö voimassa 31.5.2022 saakka 

27.01.2022
Jyväskylän varhaiskasvatuksen maksuihin saa hyvitystä ajalla 19.1.-31.5.2022, jos päiväkodin palveluja on jouduttu rajoittamaan koronatilanteesta aiheutuvien varhaiskasvatuksen työntekijöiden yhtäaikaisten poissaolojen vuoksi. Lisäksi maksuhyvitys voidaan myöntää määräajalle, kun huoltaja ja päiväkodin johtaja sopivat lapsen lyhytaikaisesta poissaolosta lapsen ja perheen terveysturvallisuuden varmistamiseksi tartuntatautilain nojalla. 

Jyväskylän koronatartuntojen määrät ovat edelleen korkeat ja päiväkodeissa tartuntoja on sekä lapsilla että henkilökunnalla.

Asiasanat:  
varhaiskasvatus
asiakasmaksu
hyvitys
määräaikainen
päiväkoti
Kuva
kaksi lasta leikkii lelulla, jossa värikkäitä paloja kuljetetaan vaijereissa

Jyväskylän kaupunkirakennelautakunnan käsittelyssä 1.2.2022 Salolan tuulivoimapuiston kaavaluonnos

27.01.2022
Tulevana tiistaina 1.2.2022 kokoontuva Jyväskylän kaupunkirakennelautakunta saa käsiteltäväkseen muun muassa Salolan tuulivoimapuiston kaavaluonnoksen, Älylän suojelukaavaehdotuksen sekä sopimusluonnoksen jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamiseksi Kinkovuoresta Muurameen.

Salolan tuulivoimapuiston vaikutusten arviointi ja kaavaluonnos valmistuneet

Korpilahdelle, Joutsan ja Luhangan kuntarajan tuntumaan on s

Asiasanat:  
kaupunkirakennelautakunta
salola
Älylä
Kuva
Maisemakuva, jossa etualalla niittyä, taustalla järvi ja metsää sekä tuulimyllyjä

Jyväskylän sivistyslautakunnan päätöksiä 26.1.2022

27.01.2022
Sivistyslautakunta hyväksyi kokouksessaan asiat 1-2 ja 4-7 esityslistan mukaisesti. Asia 3 varhaiskasvatuksen uusista maksuhyvityskäytänteistä hyväksyttiin kokouksessa tehdyn muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

Jyväskylän sivistyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 26.1.2022 asiat 1-2 ja 4-7 esityslistan mukaisesti. 

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
päätös
kokous
varhaiskasvatus
asiakasmaksu
palveluseteli
kustannus
korvaus
yksityinen varhaiskasvatus
perhepäivähoito
Kuva
Puheenjohtajan nuija

Kaupunki ja yritykset ideoivat ydinkeskustan tulevaisuutta

26.01.2022
Jyväskylän ydinkeskustan kehitystyö jatkuu kun Jyväskylän elinkeinoyksikön ja asemakaavoituksen yhteinen ydinkeskustan muutosten toimenpideohjelma valmistuu talven aikana.

Jyväskylän ydinkeskustasta tulee 2020-luvulla uudenlainen kaupunkilaisten itse-tekemisen, harrastusten ja osallistumisen paikka. 
 

Asiasanat:  
ydinkeskusta
raportti
Kuva
Kävelykatu päivällä Yläkaupungin yö

Osallistu Yrttisuon perhepuiston kunnostuksen suunnitteluun ja vastaa kyselyyn 

26.01.2022
Yrttisuon perhepuiston käyttäjillä ja alueen asukkailla on mahdollisuus osallistua Yrttisuon perhepuiston tulevan kunnostuksen suunnitteluun. Kysely on avoinna 14.2.2022 saakka.

Sähköisessä kyselyssä vastaaja pääsee kertomaan, mitä ja millaista toimintaa Yrttisuon perhepuistoon toivotaan

Asiasanat:  
yrttisuo
perhepuisto
saneeraus
muutossuunnitelmat
osallistuminen
vaikuttaminen
varhaiskasvatus
lapsiperhe
Kuva
Yrttisuon perhepuiston kiipeilyteline

Varhaiskasvatus seuraa Jyväskylän koronatilannetta ja arvioi palvelun mahdollista rajaamista 

26.01.2022
Varhaiskasvatus seuraa aktiivisesti Jyväskylän koronatilannetta ja arvioi palvelun mahdollista rajaamista, jotta työntekijöiden määrä suhteessa lasten määrään täyttää varhaiskasvatuslain määräykset. Uudet maksuhyvityskäytänteet sivistyslautakunnan käsittelyssä 26.1.2022.

Koronatartuntojen määrät ovat edelleen korkeat Jyväskylässä ja koronaan sairastuneita on kaikissa ikäryhmissä.

Asiasanat:  
varhaiskasvatus
päiväkoti
koronavirus
sivistyslautakunta
asiakasmaksu
hyvitys
Kuva
Kolme pientä lasta istuu penkillä tiiliseinän edessä ja katselee kuvakirjoja.

Jyväskylän kaupungin liikuntapaikkoja koskevat rajoitukset 25.1. alkaen

25.01.2022
Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kävi 24.1.2021 läpi koronatilannetta ja Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintoviraston 21.1. antamien määräysten vaikutuksista Jyväskylän liikuntapalveluiden palveluihin sekä liikuntatiloissa järjestettävään harrastustoimintaan. Tarkastelun pohjalta kaupunki jatkaa kaupungin sisäliikuntatilojen käyttöä koskevia rajoituksia sekä kaupungin omien ohjatun liikunnan ryhmien ja kurssien keskeytyksiä. Annettavat rajoitukset ja sulut ovat voimassa 20.2.2022 asti.

 

Asiasanat:  
liikunta
korona
koronavirus
uimahallit
kuntosali
liikuntatila
Kuva
Harjoittelua kuntosalilla ylätaljalla.

Jyväskylän lähitaloissa toimintaa päivittäin

25.01.2022
Kortteli Klubi ja Piippurannan Klubi aukaisivat ovensa tammikuussa koronaturvallisia suosituksia noudattaen. Erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin voi osallistua tällä hetkellä 20 henkilöä kerrallaan. Myös vapaaehtoisvoimin toimivat ryhmät voivat kokoontua koronarajoitukset huomioiden, mutta sisäliikuntaryhmät ovat tauolla 20.2. saakka. Kevään aikana lähitaloissa on luvassa värikäs kattaus monenlaista toimintaa ja useita vapaaehtoisten vetämiä ryhmiä, jonne myös uudet jäsenet ovat tervetulleita.

 

Asiasanat:  
osallisuus
piippurannan klubi
kulttuuripalvelut
Kuva
Ihmisiä sisätilassa istumassa ja keskustelemassa.

Kunnaneläinlääkärin vastaanotto siirtyy Petäjävedeltä Palokkaan

25.01.2022
Petäjäveden kunnaneläinlääkärin vastaanottotilasta luovutaan, ja toiminta siirtyy Palokan yhteisvastaanotolle 18.2. alkaen. Siirron odotetaan helpottavan eläinlääkärien rekrytointia ja sitä kautta parantavan eläinlääkinnän palveluita.

Tavoitteena eläinlääkäripalveluiden parempi saatavuus

- Meille on tärkeää, että eläimet saavat tarvitsemansa hoidon ja että henkilökuntaa

Asiasanat:  
kunnaneläinlääkäri
eläinlääkintä
ympäristöterveys
Kuva
Nuori nainen silittää mustaa, isoa koiraa.

Avoin työpaikka Suomen käsityön museossa

25.01.2022
Suomen käsityön museon yhteydessä toimivaan Konservointikeskukseen haetaan johtavaa konservaattoria vakituiseen työsuhteeseen.

Konservointikeskus tarjoaa tekstiilikonservointipalveluita Jyväskylän museopalveluiden lisäksi yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille koko

Kuva
Konservoinnissa tarvitaan vakaata kättä.

Jyväskylä Sinfonia odottaa linjausta koronapassin käytön jatkamisesta – keskiviikon 2.2. Saksofonin pauloissa -konsertti esitetään joko yleisölle tai verkkokonserttina

24.01.2022
Jyväskylä Sinfonian osalta yleisötoiminta on suljettuna tammikuun loppuun asti. Jyväskylä Sinfonia odottaa vielä valtionhallinnon linjausta koronapassin jatkosta yleisötilaisuuksista ja tekee sen myötä lopullisen päätökset helmikuun esitystoiminnasta.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on jatkanut Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueen koronarajoituksia 20.2. saakka.

Kuva
Kolme Jyväskylä Sinfonian muusikkoa seisoo satamassa soitinkoteloidensa kanssa.

Puistokadun päiväkotikoululaisten ideat mukana Puistotorin leikkipuiston uudistuksessa

24.01.2022
Puistotorin leikkipuisto uudistuu kovalla tohinalla. Ennen kuin ensimmäiset kaivinkoneet kouhaisivat maata, pääsivät Puistokadun päiväkotikoulun eskarit sekä 2. ja 5. -luokkien oppilaat osallistumaan suunnitteluun.

Lasten toiveita kerättiin syksyllä 2019.

Asiasanat:  
ajassa
puistotori
koulu
päiväkoti
perusopetus
varhaiskasvatus
lapsiystävällinen
osallistuminen
vaikuttaminen
lähiympäristö
opetussuunnitelma
esiopetussuunnitelma
oppia
Kuva
Puistotori keväällä

Jyväskylä jatkaa koronapositiivisten eristyspäätösten tekemistä – myös rajoituksia jatketaan kaupungin palveluissa

24.01.2022
Jyväskylän kaupunki jatkaa eristyspäätösten tekemistä koronaan sairastuneille henkilöille. Tällä halutaan varmistaa se, että koronaan sairastuneet sairastavat koronan edelleen kotonaan. Eristyskäytäntöjen muutosta tarkastellaan uudestaan, kun maan hallitus linjaa koronastrategian muutoksista.

Eristyskäytännöt nousivat Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmän keskusteluun Keski-Suomen sairaanhoitopiirin tiedotettua viime viikolla,

Asiasanat:  
korona
rajoitus
Kuva
Kaksi naista urheilukentän katsomossa maskit päällä, katsovat kameraa kohti

Talvilomaviikon varhaiskasvatuksen tarve ilmoitetaan 4.2.2022 mennessä 

24.01.2022
Jyväskylän varhaiskasvatuksen talvilomaa vietetään ajalla 28.2. – 6.3.2022. Tuolloin varhaiskasvatusta järjestetään vain perheiden ilmoittaman tarpeen mukaisesti.

Lapsen talviloman aikaisesta hoidon tarpeesta tulee ilmoittaa 4.2. mennessä.

Asiasanat:  
talviloma
varhaiskasvatus
ilmoittaminen
palvelutarve
päiväkoti
asiakasmaksu
hyvitys
poissaolo
lapsi
Kuva
Pienet jalat rivissä lumikengillä kävelemässä / Dolly Aittanen

Tehtävähaasteiden Kick Off -tilaisuus 2.2.2022

21.01.2022
Kivijalat kuntoon! -hankkeen lopputyössä esiteltyjen tehtävähaasteiden kick-off -tilaisuudessa käydään läpi tarkemmin haasteiden sisältö ja toteutus. Tilaisuus järjestetään Teams-tapaamisena.

Kivijalat kuntoon! -hankkeessa tarkasteltiin Jyväskylän ja Laukaan keskustan kivijalkaliikkeiden visuaalisuuden vaikuttavuutta.

Asiasanat:  
Jyväskylän kaupunkikeskusta
Kuva
Mies liiketilan ovella

Infotilaisuus Työterveys Laine Oy:n osakekannan myynnistä

21.01.2022
Jyväskylän kaupunki on aloittanut tytäryhtiönsä Työterveys Laine Oy:n osakekannan myynnin valmistelut. Asiaa käsiteltiin kaupunginhallituksen iltakoulussa 17.1.2022.

Työterveys Laine Oy on aloittanut toimintansa 1.1.2019, kun Työterveys Aalto – liikelaitoksen toiminta yhtiöitettiin kahteen yhtiöön, Työterveys Aa

Asiasanat:  
työterveys
infotilaisuus
asukaskysely
Kuva
Stetoskooppi, lääkelaukku ja purkki

Ruokkeenpuiston ja Yrttisuon perhepuiston suunnittelutyöt käynnistymässä – osallistu vastaamalla kyselyyn!

21.01.2022
Puistojen suunnittelutyöt käynnistyvät kevään aikana Ruokkeella ja Kuokkalan Kekkolantiellä. Asukkailla on mahdollisuus antaa ideoita suunnittelutyön tueksi vastaamalla verkkokyselyihin.

Ruokkeenpuistosta kohtaamispaikka kaikenikäisille

Ruokkeen pientalovaltaisella asuinalueella sijaitsevasta Ruokkeenpuistosta on tarkoitus

Asiasanat:  
osallistaminen
asukaskysely
Yrttisuon perhepuisto
ruoke
Kuva
Perhe istuu piknikillä.

Kuudesluokkalaiset ilmoittautuvat seitsemännelle luokalle ajalla 20.1.-3.2.2022  

20.01.2022
Jyväskylän perusopetuksen kuudesluokkalaiset ilmoittautuvat seitsemännelle luokalle ajalla 20.1.-3.2.2022 Wilma-järjestelmässä.

Kuudesluokkalaisten huoltajat ovat saaneet Wilma-viestin, jossa on ohjeistettu tarkemmin seitsemännelle luokalle ilmoittautumisen käytänteistä.

Asiasanat:  
seitsemäsluokka
ilmoittaminen
kuudesluokkalainen
Wilma-viesti
perusopetus
koulu
Kuva
Kolme tyttöä katsovat uunissa kypsyviä leivonnaisia

Sivistyslautakunta päättää 26.1.2022 varhaiskasvatuksen uusista maksuhyvityskäytänteistä ja yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin hinnan korotuksista  

20.01.2022
Jyväskylän sivistyslautakunnan vuoden ensimmäinen kokous on keskiviikkona 26.1.2022 klo 15.00. Lautakunta saa päätettäväkseen yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelien uudet hinnat, varhaiskasvatuksen maksuhyvitysten tarkastukset korona-aikana sekä kunnallisen perhepäivähoidon vuoden 2022 kustannuskorvaukset.

Lisäksi lautakunnalle esitellään vastaus kuntalaisaloitteeseen päiväkodin rakentamisesta Jyväskylän Ruokkeelle.  

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
kokous
päätös
esityslista
varhaiskasvatus
Kuva
Sivistyslautakunnan jäsenet yhteiskuvassa koulun ruokasalin rappusissa.