Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kiskotilan etuosakuvattuna mikserin takaa. Kuva Kimmo Ylinen
Pääsisältö

Veturitallien nuorisotilan kesän aukiolot ja toiminnot

Kesällä veturitallien nuorisotila on avoinna kesäkuun loppuun asti ja koko heinäkuun tila on suljettuna. Kesäkuun aukioloissa on muutamia poikkeuksia. 1.6. nuorisotila on suljettuna. Perjantaisin järjestämme toimintaa 9.6., 16.6. ja 30.6. klo 12-16. Juhannusviikolla nuorisotila on avoinna maanantaina 20.6. klo 12-16 ja torstaina 22.6. klo 14-18. Muina päivinä kyseisellä viikolla nuorisotila on suljettuna. Lutakon aukiolla ja Tanssisali Lutakossa on tiistaina 20.6. ja keskiviikkona 21.6. TAIDFEST -tapahtuma, jossa Veturitallien nuorisotilan henkilökunta on toimintaa ohjaamassa.

Katso tarkemmat viikko-ohjelmat nettisivulta, Facebookista tai Instagramista.

Heinäkuun veturitallien nuorisotila on suljettu. Elokuussa avaamme jälleen ovemme tiistaina 16.8. klo 14.00.

Taidetorstait kesäkuussa

Kesäkuussa taidetorstaissa 8.6. käytetään maalauksessa sekatekniikkaa yhdistelemällä vesivärejä ja tusseja. 15.6. ja 29.6. taidetorstaissa on voimauttavaa valokuva. Tähän tulee ennakkoilmoittautuminen myöhemmin. Voimauttava valokuva tehdään parityöskentelynä, joten sinne on varmastikin kiva tulla kaverin kanssa. Mukaan mahtuu 8 henkilöä. Juhannusviikolla taidetorstaita ei ole, koska suljemme silloin jo klo 18.

Taidetorstait jatkuvat elokuussa. Joten nyt on hyvää aikaa ilmoitella meille, että mitä haluaisit tehdä syksyllä taidetorstai illoissa. Tule kertomaan toiveesi meille Veturitallien nuorisotilassa tai laita sähköpostia osoitteeseen veturitallit[at]jyvaskyla.fi.

Voimauttava valokuva - ilmoittaudu mukaan

Kesäkuussa 15. ja 29. päivä taidetorstaissa klo 16.30–19.30 on ohjelmistossa voimauttava valokuva. Voimauttavan valokuvan menetelmä tekee kohtaamisesta vaikuttavampaa ja merkityksellisempää. Tulenko nähdyksi tavalla, jossa toteudun sinä ihmisenä, joka sisimmässäni olen? Voimauttavassa valokuvassa on keskeistä: miten näkymättömyyttä tai väärin nähdyksi tulemista voi korjata, miten lempeää katsetta itseä ja toisia kohtaan voi vahvistaa sekä miten on mahdollista rakentaa ymmärrystä, yhteyttä ja arvostusta ihmisten välille? Voimauttava valokuva on konkreettinen keino muuttaa katsomisen tapaa, rakentaa emotionaalisesti turvallisia yhteisöjä sekä luoda siltoja ihmisten erilaisten kokemusmaailmojen yli. 

Voimauttava valokuva toteutetaan parityöskentelynä. Mukaan mahtuu yhteensä 8 henkilöä eli 4 paria. Ensimmäisellä kerralla tutustumme toisiimme, suunnittelemme valokuvan toteutusta ja otamme koekuvia Veturitallien lähiympäristössä. Toinen kerta on varattu kokonaan valokuvan toteutukselle ja, jos aika riittää, niin kuvien läpikäymiseen yhdessä halukkaiden kanssa. Veturitalleilta saat tarvittaessa käyttöösi järjestelmäkameran tai sitten voit käyttää omaa kameraasi tai puhelintasi kuvaamiseen. 

Ilmoittautuminen ja lisää tietoa Essi Lahtinen p. 040 748 6097 tai essi.lahtinen[at]jyvaskyla.fi

Silmissä Pätkii -elokuvafestivaali

Veturitalleilla järjestetään tänä kesänä ja tulevana syksynä Silmissä Pätkii -elokuvatapahtuma, johon kuuluu kaksi työpajaa ja kaksipäiväinen elokuvafestivaali. Ensimmäinen työpaja järjestetään lauantaina 3.6. klo 14-16 ja toinen työpaja lauantaina 9.9. klo 14-17. Silmissä Pätkii -elokuvafestivaalia vietetään lauantai-sunnuntai 14.-15.10. Tarkempaa tietoa tapahtuma sivulla.

Tilaisuudet ovat maksuttomia sekä avoimia kaikille alle 29-vuotiaille. Työpajoihin osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa mukaan!

TAIDFEST23 -festivaali

Nuorten tapahtumatiimi järjestää yhdessä Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluiden ja nuorisopalvelujen kanssa jo toista kertaa TAIDFEST-festivaalit Lutakon aukiolla ja Tanssisali Lutakossa (Lutakonaukio 3) 20.-21. kesäkuuta. Tapahtuma alue on auki tiistaina 20.6. klo 14-20 ja keskiviikkona 21.6. klo 14-22. TAIDFEST23 on maksuton ja päihteetön tapahtuma, joka on suunnattu 13-29 -vuotiaille nuorille.

Kaksipäiväisten festarien aikana voi kokeilla maksutta mm. grafiittimaalausta, makrameesolmintaa, hartsikorujen valmistusta, skeittausta ja temppupotkulautailua, Virtuaali todellisuus -laseja sekä karaokea. Lisäksi Festari kävijät voivat käydä hakemassa festarilookin pisteeltä, jossa tehdään mm. lettejä, festarimeikkejä ja lakataan kynsiä. Keskiviikkona Tanssisali Lutakon lavalle nousee kuusi artistia. Tarjolla on poppia, rokkia, elektronista musiikkia ja räppiä.

Tarkemmin ohjelmistoon voit tutustua festivaalin nettisivuilla. Seuraa myös TAIDFESTiä Instagramissa

 

Seuraa somesta Veturitallien ajankohtaisia tapahtumia

Facebook: @VeturitallitJyväskylä

Instagram: @veturitallit
 

Somevirta-upotus
Asiasanat:  
veturitallit
nuorisotyö