Hyppää pääsisältöön

3.2.2025

Kuva
Kiskotila ilman ihmisiä. Kuva Kimmo Ylinen
Jyväskylän Veturitalleilla järjestetään perjantaina 7.2. päihteettömät Vanhojen tanssien jatkot. Vaikka tapahtuma on erityisesti suunnattu vanhojen tansseihin osallistuneille, se on samalla myös avoin muille nuorille.

Veturitalleilla järjestettävät Vanhojen tanssien jatkot ovat turvallinen ja päihteetön vaihtoehto, jonne juhlailtaa voi tulla jatkamaan hyvällä porukalla.  

Ohjelmassa on livemusiikkia, bingoa, karaokea, peliturnausta ja uv-kasvomaalausta, sekä tietysti tanssia. 50 ensimmäiselle juhlijalle tarjotaan pizzapala ja lisäksi kahvila Kisko myy herkkuja tapahtuman ajan. Tapahtuma on päihteetön ja maksuton, ovella on puhallutus. Vanhojen tanssien jatkot alkavat klo 20 ja päättyvät klo 24. 

"Järjestimme vanhojen jatkot viime vuonna ensimmäistä kertaa, ja yllätyimme positiivisesti kävijämäärästä. On mukavaa tarjota kaikenikäisille nuorille päihteettömiä vaihtoehtoja, sillä kysyntä sellaiseen on selvästi kasvanut", toteaa nuorisonohjaaja Ilona Kivelä.  

Tapahtuman järjestävät Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut yhteistyössä Schildtin ja Lyseon lukion oppilaskuntien sekä Jyväskylän seurakunnan kanssa. Lisäksi tapahtumassa on mukana Riemu Finland ry ja Hyvaksin seksuaalineuvoja.   

Veturitallien nuorisotila on avoinna myös ennen tapahtumaa ja tapahtuman aikana normaaliin tapaan klo 16–22.

Lisätiedot:   

Ilona Kivelä, nuorisonohjaaja 
p. 040 626 4556, ilona.kivela(at)jyvaskyla.fi  

Asiasanat: