Hyppää pääsisältöön

25.5.2023

Kuva
Havainnekuva Lutakonaukion pintakuvioinnista. Kuva Maanlumo Oy
Tiistaina 30.5. kokoontuva kaupunkirakennelautakunta käsittelee muun muassa asemakaavamuutoksia sekä Lutakonaukion ideasuunnitelmaa

Lutakon ja Lutakon sataman aluetta on kehitetty voimakkaasti viime vuosina. Alueita on toteutettu vaiheittain, ja Lutakon satama-alueet valmistuvat tänä vuonna. Tällä hetkellä Lutakonaukolla on väliaikainen asfalttipinta, joka vaatii kestääkseen vielä ylimmän pintakerroksen.

Kaupunkirakennelautakunta saa käsiteltäväkseen ideasuunnitelman Lutakonaukion pinnan viimeistelystä. Aukion pintaan on ideoitu graafinen kuviointi, joka innostaa monimuotoiseen liikkumiseen ja tarjoaa mahdollisuuksia erilaisille liikuttaville toiminnoille kuten ratakelaukselle, katukoripallolle ja pihapeleille, kuten esimerkiksi tervapadalle.

Aukion läpi kulkeva pääpyöräreitti on erotettu punaisella asfaltilla omaksi aiheekseen, joka on osa kokonaissommitelmaa. Suunnitelmassa on huomioitu eri-ikäisten ja erityisryhmien liikkumistarpeet ja levähdyspaikat. Aukion reunavyöhykkeille on mahdollista sijoittaa pysyviä penkkejä pelastusreitit ja tapahtuma-aikaiset poistumistiet huomioiden. Aukion käyttöä voidaan tulevaisuudessa kehittää paremmin väliaikaisuutta huomioivaksi. Esimerkiksi talvi luo aukiolle erilaisia väliaikaisia liikuttavia mahdollisuuksia, joita voidaan tuoda esiin suunnittelun keinoin.

Ideasuunnitelman pintakuviointi on toteuttavissa samalla, kun aukion lopullinen asfaltointi tehdään. Lutakonaukion ylimmän pintakerroksen toteutusaikataulu ei ole vielä tiedossa. Pinta on mahdollista viimeistellä aikaisintaan kesätapahtumien jälkeen vuonna 2024.

Kuva
Viistokuva Lutakonaukiolle suunnitellusta pintakuvioinnista. Kuva Maanlumo Oy

Lutakonaukiolle suunniteltu pintakuviointi johdattaa alueella liikkujia Aukion läpi.

Kauramäen asuinalue laajenee

Kauramäen asuinalue saa luontevaa jatkoa asemakaavan laajennuksen myötä. Kaava lisää kaupungin asuintonttitarjontaa mahdollistaen omakoti-, rivi- ja muiden pientalojen rakentamisen luonnon helmaan. Alueen pohjoisosaan kaavoitetaan päiväkoti- ja koulutontti. Kauramäki II:n alueesta luodaan viihtyisä asuinalue ja suunnittelussa huomioidaan erityisesti alueen luonto- ja virkistysarvot.

Lyseon korttelia kehitetään

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan Lyseon lukion toiminta on päättynyt vuonna 2013. Kaavamuutoksella tutkitaan alueen täydennysrakentamisen mahdollisuuksia ja määritellään myös olemassa olevien rakennusten suojelutarve. Lyseon päärakennus on jo suojeltu.

Kokouksen esityslista ja pöytäkirja

Kaikki kaupunkirakennelautakunnan kokoukseen etenevät asiat ovat luettavissa liitteineen lautakunnan kokouksen esityslistalta. Linkit kokouksen esityslistaan ja pöytäkirjaan löytyvät kaupunkirakennelautakunnan verkkosivulta.

Materiaalit ovat pdf-tiedostomuodossa.