Hyppää pääsisältöön
Kuva
sisällöntuotantostudion striimaus/kuvaustilan pöytä jolla editointiohjaus laitteita sekä tietokoneen kaksi näyttöä joista toinen käännetty pystyyn. Kuva Kimmo Ylinen

Sisällöntuotanto-studio Torni

Veturitallien Tornissa on mahdollisuus tuottaa laadukasta video- ja äänisisältöjä sosiaaliseen mediaan, ystäville, tai vain omaan käyttöön. Tornissa on mahdollisuus tehdä Duppauksia, Podcasteja, videopodcasteja, Striimejä, Vlogeja, Youtube videoita, äänikertomuksia sekä asmr- videotkin ovat mahdollisia, mutta vaativat luovia toteutuksia.
Tornin laitteistoon kuuluvat kaksi Sony a6000 kameraa, kolme goPro7 actionkameraa, neljä Røde-mikrofonia jotka on liitetty Behringer UMC404HD äänikorttiin, sekä editointi tietokone jolla mahdollistetaan kaiken sisällön tuotanto. 
Tornissa on kolme kerrosta, joista jokaisessa voi tuottaa erilaista sisältöä.


Ensimmäinen kerros estetiikaltaan mahdollistaa esimerkiksi miellyttävien Vlogien teon sohvalta käsin. 

Kuva
sohvanäkyy taustalla ikkunan alla josta valopaistaa pyöreän huoneen matolle. Harmaalla sohvalla on myös vaalenpunainen sekä turkoosi sohva tyyny. Kuva Kimmo Ylinen

 

Toinen kerros mahdollistaa vapaamman olemisen ja vaikka elokuvien katselun omilta laitteilta, kun odotellaan että video on yläkerrassa renderöitynyt. 

Kuva
pyöreänhuonnen reunoilla on erivärisiä yhden henkilön istuttavia sohvia. sekä seinällä in 4K televisio. Kuva Kimmo Ylinen

 

Kolmannessa kerroksessa on sisällöntuotannon laitteisto ja ajatuskartoille tarkoitettu musta valkotaulu.

Kuva
sisällöntuotantostudion striimaus/kuvaustilan pöytä jolla editointiohjaus laitteita sekä tietokoneen kaksi näyttöä joista toinen käännetty pystyyn. Kuva Kimmo Ylinen

 

Tilaan ei ole esteetöntä pääsyä.

Sisällöntuotanto-studiota voi käyttää joko itsenäisesti tai ohjatusti.

Studio

Veturitallien studio- ja mediapajaa voi käyttää videoiden kuvaamiseen, editointiin, kuvankäsittelyyn sekä bändien nauhoittamiseen ja miksaukseen. Studiota voi käyttää joko itsenäisesti tai ohjatusti.

Videoeditointiohjelmat: Final Cut Pro X, DaVinci Resolve 17.
Musiikinäänitysohjelmistot: Cubase 12 pro, Logic Pro X ja Ableton Live.
Studion lisätiedot ja varaukset: veturitallit(at)jyvaskyla.fi

Tilojen varaukset ja lisätietoa voi kysellä: 
veturitallit(at)jyvaskyla.fi

Lisätietoja ja ohjausta tilojen/laitteiden käyttöön voi kysellä. 
Kimmo Ylinen
nuorisonohjaaja, Digitaalinen nuorisotyö
p. 050 5675367