Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Kulttuurikaupunki Jyväskylällä runsaasti tarjontaa kaiken ikäisille talvilomalaisille

Aalto2 -museokeskus, Jyväskylän taidemuseo, Suomen käsityön museo sekä Galleria Ratamo toivottavat talvilomalaiset tervetulleiksi tutustumaan monipuoliseen näyttelytarjontaan. Esimerkiksi Suomen käsityön museon hiihtolomaviikkoon mahtuu mukavaa tekemistä; nukkepajaa niin lapsille kuin aikuisille, pahvirakentelupaja sekä taiteilijatapaaminen, jotka sisältyvät museon pääsymaksuun. Piippurannan klubilla perheen pienimmät pääsevät perheineen osallistumaan maksutta Loiskiksen Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa -muskariin perjantaina 1.3. Lauantaina 2.3. Vaajakoskella järjestetään elokuvatapahtuma, jossa nähdään Heinähattu Vilttitossu ja kana sekä Myrskyluodon Maija. Lippujen varaamista suositellaan etukäteen.

Kirjastoissa tapahtuu!

Kuva
Kuvituskuva. Kuva Jyväskylän kulttuuripalvelut

Korinpunonnan perinnettä ja uudistamista vuoden käsityötekniikkaa esittelevässä näyttelyssä

Punottuja koreja meiltä ja maailmalta -näyttely on kunnianosoitus käsityölle, kulttuurille ja yhteisöille, jotka ovat säilyttäneet ja rikastuttaneet punonnan perinnettä ja taitoa. Näyttelyn on koonnut Taitoliitto ja tuottaneet yhteistyössä Taitoliitto sekä Suomen käsityö museo. Näyttely on esillä Suomen käsityön museossa 9.3.–2.6.2024. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Korinpunonta on yksi maailman vanhimpia käsityötekniikoita. Se on syntynyt tarpeesta säilyttää, kuljettaa ja kantaa tavaroita ja materiaaleja.

Asiasanat:  
käsityö
Suomen käsityön museo
taito
Kuva
Pieni punottu suorakaiteen muotoinen kaislakori. Kuva: Hilja Mustonen. Kuva Hilja Mustonen

Eeva etenee omaa työ- ja urapolkuaan silmät auki ja uteliaana

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen suunnittelupäällikkö Eeva Simula kehittää monin eri keinoin omaa osaamistaan koko ajan. Koulutukset eivät suinkaan ole ainoa keino osaamisen kehittämiseen. Työssäoppiminen on ennen kaikkea dialogia erilaisten ihmisten ja ympärillä työskentelevien osaajien kanssa.

Liikuntapalveluissa työskentelevä Eeva Simula on tehnyt Jyväskylän kaupungille töitä pitkän tovin tehtävänimikkeellä suunnittelupä

Asiasanat:  
uratarina
rekrytointi
osaaja
Kuva
Henkilö roikkuu tangossa kuntosalilla. Kuva Satu Kivistö

Vähähiilisyys ja resurssiviisaus pientalorakentamisen suunnittelussa -etäluento 21.2.

Miten talo kannattaa sijoittaa tontille? Millainen rakennuksen muoto on energiatehokkain? Millaisilla valinnoilla voi säästää energiakuluissa? Mitkä materiaalit ovat hyviä valintoja ympäristön kannalta? Tervetuloa etäluennolle, jossa annetaan käytännön vinkkejä kestävään rakentamiseen!

Jyväskylän kaupunki järjestää kaikille avoimen kaksiosaisen luentosarjan, joka on suunnattu pääasiassa pientalon rakentajille.

Kuva
omakotitaloja ja pensasaita. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Jyväskylän kaupunki onnistui kulujarrutuksessa - vuoden 2023 tilinpäätös näyttää nousevan vahvasti plussalle

Jyväskylän kaupunki onnistui loppuvuoden aikana tehdyssä kulujarrutuksessa ja tilinpäätöksen ennakkotiedot kertovat kaupungin talouden nousevan jopa 11,7 miljoonaa euroa plussalle. Hyvää tulosta selittää osaltaan loppuvuoden aikana toteutettu tiukka menokuri, jonka myötä muun muassa hankintoja laitettiin jäihin ja uusia rekrytointeja jarrutettiin. Vaikka tulos on positiivinen, tarkempi tarkastelu osoittaa, että tasapainoon on vielä matkaa.

Jyväskylän kaupunginhallitukselle esiteltiin eilen tilinpäätöksen ennakkotietoja.

Asiasanat:  
tilinpäätös
talous
Kuva
Euron seteleitä ja kolikoita pöydällä. Kuva Tuija Ijäs

Moikkaa naapuria! -haaste käynnissä

Jyväskylän Vuokra-Asunnot haastaa kaikki mukaan moikkaamaan naapuria vuonna 2024. Moikkaamalla saadaan usein aikaan hyvän kierre, joka luo taloyhtiöihin turvallisuutta, siisteyttä ja yhteisöllisyyttä.

Moikkaamalla saadaan usein aikaan hyvän kierre, joka luo taloyhtiöihin turvallisuutta, siisteyttä ja yhteisöllisyyttä.

Asiasanat:  
jva
Kuva
nainen moikkaa

Jyväskylän kaupunginvaltuuston päätöksiä 19.2.2024 olleesta kokouksesta

Jyväskylän kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan mm. kaava-asioita sekä hyväksyi äänestyksen jälkeen vastauksen maahanmuuton taloudellisten vaikutusten selvittämistä koskevaan valtuustoaloitteeseen.

Jyväskylän kaupungin avaava tase 1.1.2023

Kaupunginvaltuusto hyväksyi hyvinvointialueuudistuksesta aiheutuneet avaavan taseen muutokset sek

Asiasanat:  
hallitus
kaupunginhallitus
Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija, taustalla valtuustosali. Kuva Jaana Pinson

Jyväskylän kaupunginhallituksen päätöksiä 19.2.2024 olleesta kokouksesta

Jyväskylän kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan mm. lähitalojen tilavarausehdot ja vuokrahinnat 1.3.2024 alkaen. Jyväskylän kaupungin osallisuuspalveluissa toimii 3 lähitaloa: Kortteli Klubi keskustassa, Piippurannan Klubi Kankaalla ja Huhtasuon yhteistoimintapiste Huhtasuolla.

Lähitalojen ensisijaisena tavoitteena on olla asukkaiden kohtaamispaikkoja, jonne kuka tahansa voi tulla ja valita itselleen mielekästä sisältöä er

Asiasanat:  
kaupunginhallitus
Kuva
Ihmisiä sisätilassa istumassa ja keskustelemassa. Kuva Hanne Laitinen

Jyväskylän perhepuistot tarjoavat monipuolista ohjelmaa lapsiperheille

Koulujen talvilomaviikolla Mäki-Matin perhepuisto on avoinna joka päivä.

Jyväskylän keskustan Mäki-Matin perhepuisto sekä Kuokkalassa sijaitseva Yrttisuon perhepuisto ovat lapsiperheiden hyödynnettävissä myös talviaikaan

Asiasanat:  
varhaiskasvatus
kerho
Mäki-Matin perhepuisto
leikkipuisto
Kuva
Lapset leikkivät lumikasassa. Kuva Anette Aittanen

Teosesittely: Eerika Rantasen tähänastinen elämä

Teosesittelyissä näytelmän tekijät avaavat teoksen taustoja, tekoprosessia ja maailmaa. Tilaisuudessa nähdään myös kohtaus näytelmästä. Teosesittelyt ovat yleisölle ilmaisia.

Eerika Rantasen tähänastinen elämä -esityksen avoin tiedotustilaisuus ja teosesittely torstaina 22.2.

Kuva
Eerika Rantasen tähänastinen elämä -promokuva. Kuva Noora Geagea

Huoltajilta hyvää palautetta Jyväskylän varhaiskasvatuksen laadusta

Varhaiskasvatuksen laatua arvioitiin ensimmäisen kerran uusien Arviointiportaiden avulla. Lasten huoltajat arvioivat lapsen ryhmän yhteisöllisyyttä, sosiaalista osallisuutta ja ilmapiiriä. Näiden teemojen pohjalta, huoltajat arvioivat varhaiskasvatuksen laadun erittäin hyväksi.

Jyväskylän varhaiskasvatuspalvelun laatua arvioitiin 13.-22.11.2023 käyttäen ensimmäistä kertaa uutta menetelmää Arviointiportaat-kyselyä.

Asiasanat:  
varhaiskasvatus
arviointi
huoltaja
esiopetus
Kuva
Lapsiryhmä leikkii värikkäillä dubloilla penkin vieressä. Kuva Dolly Aittanen